(13 Mar, 2026) Ruoska + Fear Of Domination
Times
Description
Ruoska palaa albumikantaan
Pitkään odotettu kuudes albumi Kade-ilmestyy ensi vuoden helmikuussa. Ruoska juhlii pitkäsoittoa yhdeksällä keikalla halki Suomen.
Suomalaista industrial metal -jytkettä vuodesta 2002 suoltanut Ruoska on viime vuosina ollut vahvassa nosteessa. Yhtyeen keikat ovat olleet parhaimmillaan hurmoksellisia ja yleisömäärät ovat kasvaneet kerta kerralta.
Ruoska vastaa faniensa toiveeseen ja julkaisee uutta musiikkia. Single Ihtiriekko ilmestyy perjantaina 31. lokakuuta.
– Ihtiriekko on voimakas ja surullinen tarina menneisyydessä
tapahtuneista tosielämän tragedioista, joihin myös nykypäivän kuulija
voi samaistua. Menneinä aikoina ihmiset ovat pyrkineet selittämään
vaikeita asioita mytologian ja fantasiankin avulla löytääkseen lohtua
usein hyvinkin kurjan arjen keskellä.
– Ihtiriekko-kappaleen
musiikissa yhdistyvät raskaat soundit, konemusiikki sekä klassiset
elementit, Ruoska luonnehtii orkesterin nykytyyliä.
Kade-albumi julkaistaan helmikuussa 2026. Musiikillisesti levyn kappaleet sisältävät yllättäviäkin elementtejä, kuitenkaan unohtamatta Ruoskalle ominaista tyyliä luoda tunnelmaa kipeiden asioiden tai synkkien ajatusten ympärille.
– Kevät 2026 tulee olemaan Ruoskalle kiireinen. Ja toki odotamme, miten uusi musiikkimme otetaan vastaan, Ruoska kommentoi.
Liput ovelta 32 €, mikäli jäljellä.
Esteettömyystiedot:
Avustaja pääsee sisään veloituksetta. Esteetön inva wc löytyy ravintolasta. Ravintolan ovesta sisään kulku ei esteetön. Sisään tultaessa pyörätuolia käyttävät tarvitsevat apua. Sisällä ei ole kynnyksiä, eikä esteitä.
More Images